
kutsumanimi Tiki
borderterrieri
grizzle, narttu
s. 13.03.2001
Omistaja » Kirsti Porko
Kasvattaja » Minna Lönnfors
Terveys » perusterve
Korkeus & paino » ? / n. 9 kg
Miten Tiki tuli meille?
Tiki tuli meille, kun olin pitkään kinunut koiraa. Ei se tosin minusta yksistään johtunut, sillä äitikin oli halunnut koiraa jo pidemmän aikaa. Vihdoin saimme isän suostuteltua puolellemme, sillä ehdolla että hänen ei tarvitsisi sitten kamalasti osallistua koiran hoitoon. No, ryhdyimme tutkimaan koirakirjoista ja muualta tietoa eri roduista, ja koska en itse muista siitä kovinkaan paljoa, niin luulisin, että äiti sitten lopulta päätti rodun. Menimme sitten Voittaja-näyttelyyn, varmaankin vuonna 2000, ja kävimme rotukojuilla. En todellakaan muista kaikkia vaiheita, mutta lopulta sitten kuitenkin päädyimme Borderterrieriin. Näyttelyssä pelkäsin kamalasti kaikkia niitä suuria koiria, koska niiden päät olivat samalla korkeudella kuin omani tuohon aikaan.
No, varasimme pennun sitten Risuparta nimeä kantavalta kenneliltä, jota pitää Minna Lönnfors. Kennel sijaitsee Liljendahlissa. Kävimme sitten eräänä päivänä pentujen syntymisen jälkeen katsomassa niitä, ja silloin minä pelkäsin niitä suunnattomasti. Nyt se tuntuu minusta naurettavalta, eihän pennuilla ollut silloin hampaitakaan. No, joka tapauksessa kiipeilin tuoleilla karkuun pentuja. Kun sitten haimme Tikin, en pelännyt aivan yhtä paljon. Uskalsin jo nostella koiranpentuja syliini.
Tikin nimeen päädyimme monen mutkan kautta. Itse olin vahvasti sitä mieltä, että pennusta on pakko tulla Nana. Nyt se ei innosta aivan yhtä paljoa. Äiti sai kuitenkin minut suostumaan Tiki-nimeen, ja vaikka sain myöhemmin kuulla monta nälväystä siitä että "Sen nimi kuulostaa ihan poikakoiralta" jne, on nimi nykyään suosikkejani koiran nimien joukossa, toisin kuin se silloin fanittamani Nana..
Tiki sisimmältään
Tiki oli ennen Ronjan taloon tuloa luonteeltaan kärsivällinen ja ihana. Se mateli lenkeillä aina vastaantulevia koiria vastaan, olivat nämä sitten chihuahuoita tai tanskandogeja, mutta nykyään, Ronjan innostamana se on ruvennut haukkumaan muutamille vastaantulijoille. Tiki on aina ollut ihmisrakas, ja joskus se oli jopa rasittavaa lenkeillä, kun ohi meni lenkkeilijä tai muu. Nykyään Tiki on oppinut olemaan lähtemättä jokaisen vastaantulijan perään.
Tiki pitää kaikenlaisista eläimistä, ja ryntäilee niiden perään. Sen riistavietti on vahva, ja siksi sitä ei voi pitää vapaana joskus edes mökilläkään. Mökillä se vapaana ollessaan nimittäin juoksee silloin tällöin, etenkin jos huomaa että autoa pakataan, metsään jahtaamaan lintuja, ja aiheuttaa sillä tavalla joskus itselleen ja meille muillekin harmia. Kerran, Tikin ollessa nuori kuulimme rannasta kovaäänistä haukkumista, ja sitten hiljaisuuden. Menimme katsomaan, emmekä löytäneet koiraa mistään. Pian kuitenkin joku meistä katsoi laiturilta järvelle, ja näki omituisen sorsaperheen. Äitisorsa, pikkusorsa, pikkusorsa, pikkusorsa, pikkusorsa.. pää? häntä? Siellähän se oli. Uiskenteli tyytyväisenä sorsaperheen mukana, siistissä jonossa koko sakki. Lähdimme sitä sitten veneellä takaisin hakemaan, ja koira saatiin takaisin meidän maakrapujen joukkoon.
Tiki taitoilee
Tiki osaa kaikenlaisia hyödyllisiä ja jopa hyödyttömiäkin temppuja, joitain paremmin ja joitain huonommin. Istu- sanasta se istuu, "maahan" taas tarkoittaa makuulle laskeutumista, sitä tehostaa selän taakse laitettu käsi, "paikka" on paikalla odottaminen, "hyppy" sanalla hypätään ilmaan, "tänne" tarkoittaa ihmisen kiertämistä ja vasemmalle puolelle istuutumista, "odota" -käskystä Tiki pysähtyy lenkillä, "alas" sanasta Tiki loikkaa alas esimerkiksi sohvalta, kannattaa tönäistä sanan tehostamiseksi, "seuraa" tarkoittaa vierellä seuraamista, toimii parhaiten namipalalla. Sitten on vielä "yli", joka tarkoittaa jonkun esteen ylittämistä, joskus huudan tuossa tilanteessa myös hyppy, myönnetään, molemmat tehoavat.
Harrastuskoira
Tiki on käynyt nuorena kahdessa virallisessa näyttelyssä, ja kummassakin se sai sinisen nauhan ja tipahti. Sen jälkeen olen käynyt sen kanssa muutamissa junnuissa ja mätsäreissä, ja Hyvinkään Terri-Eristä Tiki sai EHn. Päiväkirjassa on erikseen juttua kehäseikkailuistamme, voit lukea niistä sieltä.
|
MIKÄ?
|
PVM
|
PAIKKA
|
TUOMARI
|
SIJOITUS
|
|
TERRI-ERI
|
16.09.2006
|
Hyvinkää
|
Peter Bakewell
|
EH
|
|
Virallinen
|
14.09.2002
|
Porvoo
|
Anja Puumala
|
NUO2
|
|
Virallinen
|
29.06.2002
|
Helsinki
|
Carl-Gunnar Stafberg
|
NUO2
|
Agilitytreeneissä kävimme syksyllä 2006, ja Tiki osoitti hienosti oppivaisuuttaan siellä. Myös TOKO saattaisi kiinnostaa joskus tulevaisuudessa, mutta vielä emme ole ehtineet sitä kamalasti harrastamaan. Tiki kävi katsomassa kettua, eikä noteerannut sitä ollenkaan, enemmän vain pelkäsi. Mutta kuten ohjaaja silloin sanoi, "Hän on kai suuntautunut toisin."
Sukutaulu
|
i. Grindstones Penalty Shoot
|
ii. Dalshöj Orry
|
iii. Digbrack Barley Mo
|
|
iie. Dalshöj Fallon
|
|
ie. Grindstones Hely Javelin
|
iei. Glenbucket Scot's Sodger
|
|
iee. Grindstones Primal Lady
|
|
e. Rosmarks Belladonna
|
ei. Tullymurrayn Terrano Bell
|
eii. Kletters Blue Bellman
|
|
eie. Kletters Milda Matilda
|
|
ee. Rosmarks Angelique
|
eei. Brackenhills Flagman
|
|
eee. Brackenhills Symfoni
|