H-pentue sai alkunsa kun Rajavyöhykkeen kaunis käyttönarttu Enna, virallisesti Shala's Chennea oli saavuttanut ihailijajoukkoja, tai ainakin neidin kaunis rotu, sillä sain valtavasti kyselyjä kun rupesin suunnittelemaan Ennalle jälkeläisiä. Enna oli suorittanut BH-kokeen, saanut koulutustunnuksen Pk1, ja kilpaili paimennuksessa A-lohkon I-luokassa. Lisäksi Enna oli hurmannut tuomareita ja saanut vFIN MVA tittelin.

Ennalle oli paljon sulhastarjokkaita, mutta päädyin sitten kennel Black Flier'sin upeaan Atteen, virallisesti Kamilca's Atletaan. Atte on todella hieno ja kaunis koira, ja Ennan tavoin myös vFIN MVA. Lisäksi Atte on suorittanut BH-kokeen, kuten Ennakin, joten melko samanlaatuisista vahnemmista pennut siis ovat.

Pentukatras syntyi kauniina kirkkaana helmikuun pakkasaamuna auringon noustessa, ja kun törmäsin paikalle niin Enna jo hoivaili suloisia pentujaan, ja jo kuitenkin melko kokeneena äitinä hätisteli minua pois kun rupesin tutkimaan pienokaisia. Rauhallisen luonteensa takia Enna ei kuitenkaan vastustellut kun selitin sille etten ole sen pienokaisia viemässä, ja iloisena totesin kaikki terveiksi. Pennut olivat pentuaikansa melkoisia riiviöitä, ja ne tarvitsivat ensihetkistä alkaen runsaasti aktiviteettejä, joten niiden ollessa vielä melko pieniä päästin leikkisän Bean samaan tilaan pentujen kanssa, ja voi sitä hulinan määrää.

Nyt aikuisiässä pentukatras on rauhoittunut, ja sen jäsenet ovat saavuttaneet jo hienoa suosiota ja menestystä monissa lajeissa.


Isä: BH, HK3, JK1, SchH1, FIN KVA, VPVA, KANS& FIN&CA&N MVA Kamilca's Atleta m f
Äiti: BH, Hk3, vFIN MVA Shala's Chennea
Synt. 04.02.2006


n. BH Hk1 Vk3 vFIN TVA & KVA vPVA vKTV vFIN&vSWE&vFRA PMVA Rajavyöhykkeen Hlaivjana, om. Sigitius

Hlaivjana on aikuisiässä kilpaillut PIVIKO-näyttelyissä, PK-lajeissa, TOKOssa, agilityssä, vesipelastuksessa sekä koiratanssissa omistajansa Sigitiuksen kanssa. Toimipa hienosti menestynyt Vaula-neiti myös Sigitiuksen kennelin Externesin A-pentueen ylpeänä äitinäkin.

n. vKRO&vN&vJAP&vTUR&vFIN&vIS&vBEL&vGBR&vUKR&vRUS&vLT&vK MVA Rajavyöhykkeen Hatchilia, om. Lilian

Pentueen toinen narttu, Hatchilia eli tuttujen kesken Nala, päätyi Lilianin rakastavaan omistukseen. Nala on kilpaillut näyttelyissä, paimennuksessa, agilityssa, flyballissa, vesipelastuksessa ja PK-lajeissa, ja saavuttanut, kuten titteleistä näemmekin, näissä oikein upeaa menestystä. Nala on myös toiminut Kastehelmen C-pentueen sekä Trivalin A-pentueen äitinä.

n. BH VPVA VAVA VKTV HK2 VOVP-07 Rajavyöhykkeen Halifax, om. Teeny

H-penteen kolmas narttu, Halifax eli tutummin Hali, asustaa siskonsa Vaulan kanssa Externesissä, tosin Teenyn omistuksessa. Hali kiersi ennen Teenylle päätymistään muutamilla omistajilla, ja on tähän mennessä saavuttanut, kuten sisarensakin, hyvin hienoja tuloksia niin paimennuksessa, agilityssa, PK-lajeissa kuin näyttelyissäkin.

u. BH vPVA vKTV vFIN KVA Jk3 Vk1 Rajavyöhykkeen Havannyoshi † 26.01.2008

Havannyoshi, pentueen toinen uros, kilpaili paimennuksessa, PK-lajeissa, tokossa, agilityssa, vesipelastuksessa, koiratanssissa sekä PIVIKO-näyttelyissä mahtavalla menestyksellä ennen valitetavaa menehtymisään. Yoshi kuoli vanhuuteen rakastavan omistajansa, Sigitiuksen luona, jättäen paljon niin ihmisiä kuin koiriakin kaipaamaan itseään.

u. BH Rajavyöhykkeen Haddaroth, om. meei

Pentueen kuopus, ja hieman menestyksessä sisarustensa varjoon jäänyt yksilö löytyy omasta kennelistäni. Haddaroth, eli tutummin Dari on kilpaillut melko leppoisaan tahtiin näyttelyissä, PK-lajeissa, agilityssa sekä paimennuksessa, ja samaa tahtia aiotaan pitää yllä todennäköisesti vastaisuudessakin.

Ulkoasun © meei 2006