|
Rajavyöhykkeen E-pentue. Se syntyi melkein vuosi edellellisen pentueen jälkeen, kennelin taukoiltua melko kauan. Pentueen isänä toimi Li'L Step Better Than You, joka oli Saaran kennelin Elokuun koiria. Jumbo oli koirani Rikun poika, joten äidiksi piti valita joku, jonka suvussa ei olisi Rikua nähtykään. Siispä valitsin Powderin kasvatin Bean, Bayé by Tao-Hin. Bealla on todella menestyksekäs ura näyttelyissä, se on LTW-05, NW-05, PLW-05, ja sillä on peräti yhdeksän SERTiä takanaan.
Bean pennut syntyivät menestyksekkäästi, ja nartun ensimmäiseksi pentueeksi synnytys sujui todella mallikkaasti. Bea hoivasi pentuja ensi hetkistä alkaen todella hienosti, ja kolme pientä borderterrieriä kasvoi yhdessä ilman suuria vaikeuksia. Syntymästä saakka isoin ollut uros, Erreth-Akbe vähän pomotti muita, mutta Elfarran ja Evanesence pitivät mainiosti puolensa pikku-isottelijaa vastaan.
Tämä pentue oli siitä upea, että jokainen pennuista sai hyvän kodin, eikä yksikään ole kadonnut virtuaaliavaruuteen. Erreth-Akbe jäi kotiin, ja on saanut PLW-05-tittelin, sekä kolme SERTiä näyttelyistä. "Repestä" on tullut yksi Rajavyöhykkeen uusista jalostuslupauksista, mikäli vain löydämme tarpeeksi harvinaissukuisen nartun. Elfarran puolestaan meni toisen kasvattini Repsun kaveriksi Edelweissiin, ja kisaa hyvällä menestyksellä näyttelyissä, voittaen tällä hetkellä jopa veljensä SERTien määrässä, sillä "Heta" on ansainnut selvästi äidiltään perimällä ulkomuodollaan peräti kuusi SERTiä. Pentueen kuopus, Evanesence aka "Olga" on tällä hetkellä ihan vain kotikoiran roolissa Crazylla.
Isä : Li'L Step Better Than You
Äiti : LTW-05, NW-05, PLW-05 Bayé by Tao-Hi
Synt. 30.09.2005
u. PLW-05, CAW-06 Rajavyöhykkeen Erreth-Akbe, om. meei
n. Rajavyöhykkeen Evanesence, om. Crazy
n. Rajavyöhykkeen Elfarran, myynnissä
Ulkoasun © meei 2006
|