|
Rajavyöhykkeen toisen pentueen roduksi valitsin suosikkirotuni borderterrierin. Pentue ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kasvattamani borderipentue, mutta edellinen ei vain ollut saman kasvattajanimen alla. No, kuitenkin. Pentueen äitinä toimi silloin vielä melko nuori Nougatin Pitkätossu, joka ei ollut menestynyt kovinkaan hyvin missään lajissa. Nykyäänhän tämä kaunis narttu on yksi kennelimme menestyjistä. Isäksi pentueelle Nelly tarjosi Yönoidan Antorellia, joka ei kylläkään enään pyöri missään kilpailuissa. Anton on kuitenkin todella upea koira, ja valiovanhemmista peräisin.
Tämä pentue syntyi täsmälleen ennustettuna päivänä, ja pennut olivat kaikki hyväkuntoisia alusta alkaen. Peppi arkaili aluksi pentujaan, mutta totuttuaan äidinrooliinsa neiti hoivasi niitä yhtä hyvin kuin kuka tahansa koiraäiti. Pennut olivat kaikki pentuina jo todella lupaavia, joten odotin niiltä paljon.
Pentuetta kohtasi kuitenkin epäonni, sillä kaksi sen jäsentä, nartut Bead Battle "Helmi" sekä Bubble Bay kuolivat. Molemmat ehtivät kuitenkin saavuttaa hyvän menestyksekkään uranpätkän näyttelyissä, ja Helmi taisi ansaita jopa SERTin. Bubble kuoli näyttelymatkalla, joten ainakin sain tietää sillä kisattavan. Muiden pentueen koirien sijainneista ei minulla ole havaintoa, joten ne ovat jälleen myynnissä.
Isä : Yönoidan Antorell
Äiti : BH, EEW-04 Nougatin Pitkätossu
Synt. 11.12.2004
n. Rajavyöhykkeen Believe Beana, om. Mii.
n. Rajavyöhykkeen Bead Battle †
n. Rajavyöhykkeen Bubble Bay †
u. Rajavyöhykkeen Bumble Bee †
u. Rajavyöhykkeen Badminton †
Ulkoasun © meei 2006
|